torstai 2. helmikuuta 2023

Kissan keksintö – joka ei ole innovaatio

 

Kissa hoksasi juoda vettä sadevesisankosta. Se on keksintö.
Se ei ole innovaatio, sillä:

Kissa ei kaupallista keksintöään. Se ei kerää muilta kissoilta esim. hiirimaksuja, jotta nekin pääsisivät juomaan samasta sankosta.
Keksintö ei leviä kissojen keskuudessa, sillä kissa ei myöskään opasta naapurin kissaa saman tempun tekemiseen.
Jos toinen kissa keksii itse saman jutun, niin keksii sitten. Tälle keksinnölle ei ole haettu suojausta eikä sillä taida olla tekijänoikeuttakaan.
Kuitenkin juttu helpottaa tämän yhden kissan elämää, kun sen ei tarvitse rampata jatkuvasti kupille juomaan. 

- Blogijuttu julkaistiin alunperin 2019, mutta sen sisältö ei ole vanhentunut. Kissasta tosin on aika jo jättänyt.

perjantai 26. helmikuuta 2021

Lisacon Oy täyttää 25 vuotta


 

 

 

 


Lisacon Oy:n rekisteröinnistä tulee kuluneeksi 25 vuotta 27.2.2021.  

Silloin, neljännesvuosisata sitten, ei aloittava yrittäjä muistaakseni osannut edes haaveilla, että yritystoiminta pk-yritysten strategisen kehittämisen, innovaatiotoiminnan, vienti- ja tuontipalvelujen sekä tutkimustoiminnan parissa kantaisi näin pitkälle. Mutta tässä ollaan, työn touhussa, edelleen. Yrityksen toimialoja ei ole muutettu. Yritysnimikin on pysynyt samana.  Lyhyt video - Lisacon Oy - Liisa muistelee yrityksen alkua

Alkuvuosina olin toisaalla toimessa. Päätoiminen yrittäjä olen ollut vuodesta 2000. Elämä paluumuuttajana soratien päässä, kaksinkertaisenakin maaseutuyrittäjänä on ollut kiinnostavaa. Paljon on tullut nähtyä ja koettua. Ja kuten entinen esimieheni kuvasi aikoinaan omaa työtään - makkaran on saanut tehdä mieleisekseen! 

Monenlaista on vuosien mittaan tapahtunut ja moni asia on muuttunut talouselämässä ja yhteiskunnassa niin Suomessa, maailmalla kuin yritystoiminnassakin. Mielenkiintoisia asioita kotitoimistolla - ja varsinkin asiakkaiden toimeksiantojen merkeissä tulee vastaan jatkuvasti. Siksi valitsin yläreunan juhlakuvaan maalaisamarylliksen eri valossa ja kukintavaiheissa olevia kukkia. Ne kun kukkivat juuri näihin aikoihin, tänäkin vuonna.

Ja SIITÄ olenkin asiakkaille kiitollinen, että uusien asioiden omaksumista, etsimistä ja löytämistä on riittänyt. Innovatiivisuus on merkittävässä osassa Lisacon Oy:n toteuttamissa toimeksiannoissa.

Se, innovatiivisuus, tekee tästä työstä mielenkiintoisen ja antoisan. Se näkyy myös asiakkaille tulosten merkeissä. Uusien asioiden parissa uin innolla. Innostuksesta taas seuraa, että annettuun työhön tulee myös paneuduttua. Pohjamudat eivät monestikaan jää penkomatta... ja luovuuttakin on näissä töissä ollut lupa käyttää, monin tavoin! 

Toimeksiannon toteuttamista sopeutan aina asiakkaan tarpeisiin. Useimmat Lisacon Oy:n asiakassuhteet ovat olleet pitkäaikaisia, joissa erilaiset toimeksiannot seuraavat toistaan. Uskon sen kertovan sitä, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Lisacon Oy:stä saamaansa konsultointipalveluun.

Tervetuloa asiakkaaksi! 

 

 

maanantai 14. joulukuuta 2020

 14.12.2020   Asiakas ja innovaatio

Kaiken korona-ankeuden ja marraskuun pimeyden keskellä olen jäänyt miettimään kolmea asiaa innovaatiossa.
* Miksi usein sanotaan 'innovaatio', vaikkei niin olekaan?

* Kerro asiakkaalle kehitystyöstä - nosta kissa pöydälle    

* Asiakas mukaan innovaatioekosysteemiinkin

Kiinnostuitko? Katso lisää

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kiitos vierailustasi täällä!

 

 

Uudemmat Lisacon Oy:n blogit löytyvät osoitteesta
www.lisacon.fi/lisablog.html



maanantai 31. maaliskuuta 2014

Lukuelämys: 100 vuoden yrittämisen tarina



Tartuin edellisvuonna julkaistuun paksuun kirjaan Kone-yhtiön elinkaaresta ja Herlinin yrittäjäperheen tarinasta tammikuun 2014 pakkasilla ja kirjan tarinat veivät mukanaan! Se oli kuin paraskin jännityskertomus – mutta kertomus yrittäjistä innovaatioiden, kansainvälistymisen, globalisaation ja perheyrittäjyyden poluilla. Sadan vuoden ajanjakson kattava, perheen neljän sukupolven ja yrityksen tarina on vaikuttava kokonaisuus. Michelsen ei kuitenkaan kirjoittanut dekkaritekstiä, vaan niin asiapitoista, että sitä saattoi lukea vain muutaman kymmenen sivun paloissa. Tarinaa ja yrittäjien ratkaisuja piti pysähdyttävä miettimään, peilaamaan aikakauden muuhun historiaan. Ajan vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin tässä perheessä ja tässä yrityksessä tartuttiin, luovasti ja kukin sukupolvi teki sen itselleen läheisellä tavalla.

Yritys eli ja kehittyi 100 vuoden aikana, aina oman aikansa mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen mukana. Rohkeutta ei yrittäjiltä puuttunut. Ja aina vaikutteita ja oppia haettiin myös ulkomailta, jo yrittämisen alkuvuosina. Yrittäjien strategiset ratkaisut ja niistä kummunneet yritystoiminnan painopisteiden muutokset ovat tuottaneet sen kasvun ja menestymisen, jota tämän päivän yritysanalyytikot Kone Oyj:ssä kiittävät. Kun yritys on alusta lähtien ollut merkittävä työllistäjä ja investoija, myös yrittämisen riskit olivat mukana ja nekin kirjassa kuvattiin. Onnistunut tiimityöskentely eri muodoissaan on ollut tämänkin yrityksen vahvuus. Ryhmänä toimimisen voima nousee esille myös teoksen kuvituksesta, sillä melkein kaikki kirjan kuvat ovat ryhmäkuvia – rakennus- ja tuotekuvia lukuun ottamatta.

Perheyrityksen sukupolvenvaihdokset ovat usein vaikeita, jopa yrityksen kompastuskiviä, ja siksi kiinnostavia kehitysvaiheita. Ainakin tähän asti Herlinien sukupolvenvaihdoksissa on värikimaraa riittänyt! Kun jatkaja tarttui Koneessa vallankahvaan, hän muotoili aina myös tehtävänkuvastaan yrityksessä mieleisensä, omiin vahvuuksiinsa nojaten – yrittäjän oikeudella, niin halutessaan - vaikka edeltäjänsä mielipidettä vastaan.

Mielenkiintoinen kehityspolku avautui myös perheen kotitilan merkityksestä kullekin perheyrityksen johtajalle. Kolme kirjan päähenkilöistä kun oli paitsi teollisuusyrittäjiä, myös maatalousyrittäjiä kotitilallaan. Viime sodan jälkeisellä Porkkalan luovutusalueella sijaitsevan Thorsvikin tilankin historia on vaiheikas. Sitkeästi se nostettiin eläväksi tilaksi aina uudestaan ja uudestaan. Maatalouden ja karjankasvatuksen pitempi ja hitaampi sykli ja teollisuuden nopeampi toimintarytmi muodostavat yrittäjän elämässä kiinnostavan vastaparin. Miksi menestyvät Koneen johtajat halusivat alun perin maanviljelijöiksi, mutta joutuivat sen lisäksi tarttumaan myös perheyrityksen johtamiseen?

Perheen naisten tarinat jäivät kirjassa syrjään –ymmärrettävistä syistä, sillä yhdestäkään perheen tyttärestä ei tullut maanviljelijää kotitilalle eikä johtajaa perheyritykseen ylimmille paikoille. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi niin ei käynyt? Esikuvista tuskin oli puutetta millään kirjassa tarkastelluista aikakausista, tuskin perijättärien lahjakkuudestakaan.

Michelsen Karl-Erik:  Kone. Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla. Kone Oyj ja Kustannusosakeyhtiö Otava. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu 2013.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Service Innovation Boot Camp 14.-15.3.2013 Porvoossa

Tämä oli TEKESin järjestämä tilaisuus. Nykyään TEKES rahoittaakin jo enemmän palvelujen kehittämistä kuin tuotteiden kehittämistä.
Kuulijoita tilaisuuteen oli saapunut paljon, useista TEKESin kehitysohjelmista. Kokemusten ja mielipiteiden vaihto oli tilaisuuden plussa. Terveisiä vain Eijalle, Sirulle, Martti M:lle, Lauralle, Jaanalle, Askolle, Umalle, Katjalle, Riitalle, Timolle, Martti V:lle, Vesalle, Sarille, Leenalle, Jussille...
Odottamatta useammassakin keskustelussa tuli esille eteläisen Suomen kuntaliitosten kuntalaisille tuottamat pettymykset, heikentyneet terveys- ja koulupalvelut liitoskuntien reuna-alueilla. Etelä-Suomen terveyspalvelut saivat muutenkin kritiikkiä asukkailta. Tästä voi vain päätellä, että harvaan asutulla, pohjoisemman Suomen alueella ainakin Pielavedellä on nykytilanteeseen verrattuna ainoastaan hävittävää mahdollisessa tulevassa kuntaliitoksessa.

Historiallisessa Porvoon miljöössä, ei raatihuoneella mutta Haikkoossa, oli esillä niin uusi aihe, palveluinnovaatioiden muotoilu, ettei kaikilla luennoitsijoillakaan ollut vielä niistä esimerkkejä, vaan mainitsivat teollisuuden tuotekehityshankkeita.
 

Palveluinnovaation suojaa- minen ainakin on halpaa, kun sille ei voi hankkia patenttia!

Palvelujen ostaminen ja myynti on taidelaji, jota vielä opiskellaan niin palvelu- yrityksissä kuin osto- osastoillakin.
- Minulla on jotain osaamista, jolla voin auttaa sinua!

Asiakasymmärrys on menestymisen edellytys myös palvelun kehittämisessä.
- Kerro yrityksestäsi ja ajankohtaisesta ongelmastasi enemmän!


Matkustavainen voi kokea itäisellä Uudellamaalla myös muita elämyksiä:

     Jääkauden jälki:
     kivikkometsä.
     Lohkareiden keskellä
     paikka Liljendal.
     Kysyin: Miksi niin?
     - Är det ens ett vackert namn!

     

Keski-Suomen Energiapäivä Jyväskylässä 5.2.2013

Monenlaista on kiinnostavaa meneillään ja uusia ideoita liikkuu energia-alalla. Energiayhtiö voi myydä jäädytystäkin, ei vain lämpöä. Lämpöä voi liikkua kaukolämpöputkissa kahteen suuntaan jatkossa, nykyisen yhden suunnan sijasta. Kansainvälinen hanke tutkii biojalostamoiden kaasutusprosesseja. Maatiloillekin on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia bioenergian tuotantoon ja käyttöön. Mutta miten eteneekään suomalainen energian syöttötariffiasia?
Keski-Suomen museon näyttelyyn eurooppalaisista kuvakudoksista tutustuminen oli yhtä luova tilaisuus ja virkisti lumen keskellä. Langasta, perinteisellä ja vähän uudellakin tekniikalla olivat taiteilijat tehneet isoja kuvakudoksia. Ja ne aiheet…  noitavainojen muisteloita, luonnonmaisemia ja Hong Kongin neonvaloja, häivytettyjä muotojakin mustalla pohjalla.